Kerää koko sarjan bonusosakilpailu oli extremekoitos Levillä. 1.9km uinti, 120km maantiepyöräily ja 21,1km maastojuoksu. Kittilän kunnassa, tuo Tero Peuran tunnetuksi […]
Viikonloppu aloitettiin hieronnalla Varustamolla. Alkuviikosta en edes aikaa uskaltanut varata, sen verran kipeät lihakset olivat. Keskiviikkona miehistyin ja sain kuin […]
Lähtökohdat juoksuosuudelle olivat kahtiajakoiset. Aikaa oli kulunut vähemmän kuin odotin, joten tunnelmat olivat korkealla. Olin valmis juoksemaan yhdellä jalalla minkä […]
”Kolmenkympin päälle pitää keskinopeus saada”, sillä lähdettiin liikkeelle. Aerobareja olin kerran tänä vuonna testannut. Niiden asentoa hieman muutin vielä olkapäätä […]
Kolme kertaa on tänä vuonna laseihin tullut vettä. Ei tullut tällä kertaa, mutta yht`äkkiä suunnilleen puolimatkassa lasit huurtuivat. Pieni kohta […]
Henkselit paukkuivat ja turpa lauloi. Näin siivitin itseni lentoon ja samalla kaverinkin. Vedon hävisin ja sain myöntää ystäväni paremmuuden. Kommelluksilta […]
Jäi kakut syömättä, ne korvattiin pakastekuivatuilla mansikoilla ja vadelmilla. Kumppanini tarjosi kyseiset herkut, jotka sulavat niin lasten kuin aikuisten suissa. […]
Tänään varmistui, että pääsen matkaan jo perjantai-iltana. Joroisten taikaa on siis mahdollista nauttia vuorokauden verran. On parempi olla paikalla perjantaina […]
Reilut 26 vuotta on kulunut juoksukärpäsen puremasta, jonka Vierumäellä sain. Sitä on hoidettu vuosien varrella moninaisin lääkkein. Täysin sitä ei […]
Olihan se miunkin kokeiltava, maltilliset 37 mm profiilin alumiinikiekot eli jollaiset voisin ostaakin ilman panttaamatta taloa. Jo fiilis oli toisenlainen, […]