Olisikohan ollut talvi 1996-97 kun edellisen kerran hiihdin vapaata. Viime keväänähän kävin kokeilemassa perinteistä puolen tunnin ajan. Suksien liukkaudesta kertonee […]
Hiukan ennen pilkkua tuo tyttö putkahti maailmaan kuusi vuotta sitten. Tulin toisen kerran isäksi vaikka en siitä hommasta vielä paljoa […]
Kolme tenttiä tulossa ja hirveä läjä muita töitä, kuinka sattuikaan. Harjoitussuunnitelmiani tehdessä en katsonut kalenterista muuta kuin päivät ja viikot. […]
Syksyllä oli puhetta mahdollisesta lehtijutusta. Naureskelin vähän jutulle ja aiheelle. Eihän minulla sitä vastaan mitään ollut, päinvastoin. Kaikki keinot urheilun […]
Uuden kauden  avaus on ollut maltillinen. Nuo otsikon tunnit vastaavat tismalleen suunniteltuja. Tärkeintä on ollut herkkä korva kehon kuuntelun suhteen. […]
Eilen kävin taas luottofysioterapeutillani Ainolla jalkojani hoidattamassa. 28.6.2015 leikattu akillesjänne vaivaa edelleen ja vaatii kerran kuussa ulkopuolista apua. Jos en urheilisi […]
Toinen peli kolmeen päivään ja tauluun tuli taas. Pitkä koulupäivä oli välissä palautteluna. Keskisykkeet laskivat kymmenen pinnaa, kun kolmas mies […]
Rakas päiväkirja, tänään on minun päivä. Maittava aamiainen kera lasten tekemien korttien. Kyllä ”vanha” vaimo jaksaa vielä tehdä tästäkin päivästä […]
Tätä lajia olen onnistunut välttelemään armeijan jälkeen kohta kaksikymmentä vuotta. No pieniä lipsahduksia on toki tullut, mutta ei sen pahempia. […]
Nastat rapisivat jalkakäytävällä ja lumi pöllysi, ei uskoisi vauhdin perusteella. Ylämäet mennään vieläkin kävelemällä, lähinnä varmuuden vuoksi. Näin myös hillitsen […]