Sunnuntai-illan ratoksi pyyhkäistiin Myllysaaren parkkiin. Siitä legendaariset portaat ylös ja hölkäten ammattikoulun kentälle. Kenttä valaistuna ja kolme potkijaa paikalla, mahduimme […]
Kautta 2017 starttaillaan pikkuhiljaa ja lauantaiaamun harjoituksesta pidetään kiinni. Tänään kello soitti kuusireikäreikä ja reilun vartin päästä olinkin jo ulkona. […]
Tämän talven harjoittelumääriä pohtiessa päädyin lukemaan 163 tuntia. Käytännössä tuo jakso on siis marras-huhtikuu, yhden päivän sijoittuessa lokakuun puolelle. Maltilla […]
Tiistaina teipattu jalkani tuntuu edelleen suorastaan omituisen kevyeltä. Hyviä kokemuksia minulla on aiemmin Fysio-Eskolassa teipatusta olkapäästä. Jonna ja Aino ainakin […]
Eiliselle olin sopinut vasemman akillesjänteeni/pohkeen teippauksen vanhan tuttuni, Juha Karhun kanssa. Silkasta ammatillisesta mielenkiinnosta hän homman teki. Ammattimies viimeisen päälle ja […]
Kello nollaneljä isä saa potkun kylkeensä, ei pitäisi yllättää. Rakas kuopuksenihan se siinä vain siirsi päänsä jalkopäähäni. Nyt kuitenkin havahdun […]
Anteeksi nyt vaan kaikki asiantuntijat, mutta piikarit jalassa juoksiminen on parasta mitä pohkeelle voi tapahtua. Toki maltti tulee säilyttää, siinä […]
Muutaman päivän ajan on tuullut vastaan. Asiat eivät ole menneet niinkään eteen, vaan mieluummin taaksepäin. Tosiassa vastoinkäymiset ovat vain pysäytteneet […]
Vierumäellä on kunto testattu ja pohjalukemat saatu. Jotenki jäi vaikutelma, että paremmassa kunnossa testitapahtumakin voisi olla mielyttävämpikin. Sen sitten kevät […]
Navigaattoriin osoite Urheiluopistontie 400, 19120 Heinola ja matkaan. Nuorimman lapsistani jätin äitinsä viereen päiväunille. Vanhemmat lapset tulisivat kohta eskarista ja […]