Tiistaina kävin hieronnassa. Sinä päivänä en tehnyt harjoitteita. Haluan pyhittää päivän levolle ja nautinnolle. Kehollehan tuo hieronta voi olla kovakin rasitus. Eritoten jos oikein muokataan niin kyllä kroppa tietää seuraavana päivänä olleensa pöydällä. Hierontaa seuraavana päivänä oli suht rauhallinen parin tunnin maastoajo sähköpyörällä. Hetkittäin umpihangessa homma meni raskaanpuoleiseksi ja välillä jopa työnsin pyörää. Kokonaisuudessaan paita vain hiukan kostui. Nokka aavistuksen vuoti ja pakkassäässä hengästyminen tuntui keuhkoissa saakka. Tämä huomioidaan jatkossa eikä tehoja anneta koneelle ennen kuin se normalisoituu. Suunnitelmia on syytä olla valmis päivittämään. Muutenkin sanoisin, että valitse hieronnalle sopiva hiukan keveämpi harjoitteluajankohta. Anna kropan siis palautua tai tee ainakin töitä muilla kuin hierotuilla alueilla. Triathlonistille on helppo käydä esimerkiksi uimassa, jos on jalat hierottu. Pullari jalkojen väliin ja lättärit käsiin. Seuraavana päivänä pyöräily ja kolmantena päivänä juoksu. Toimii itselläni mukavasti, mutta jokainen etsiköön oman kaavansa.

Kommentit ei sallittu