Pikkasen taitaa olla nyt miehellä itsellä tätä veressä. Ajettelin istua alas ja kirjoittaa tuntemuksistani. Josko se sillä helpoittaisi tai edes lievenisi. Tämä meinaa tuntuu pahemmalta kuin nuo viheliäiset niskat. Onhan tähän syitä ja jotenkin sen hyväksyn vaan en siedä.
Haluaisin olla yksin. Haluaisin vain harjoitella. Haluaisin olla terve. Haluaisin olla perheeni kanssa ja olla hyvä puoliso. Prkl ku ei meinaa millää onnistua. Kuinka jotkut voivat ajatella niin eri tavalla? Minä jo lasta viedessäni päiväkotiin mietin seuraavaa diiliäni ja sen hinnoittelua. Hulluksi tulee jo ensimetreillä. Nytkin minulla on neljä välilehteä auki ja puhelin päällä. Vastaa tässä nyt sitten kaikille ja tee ne rästi hommat. Yhden uuden projektin aloitin eilen ja siellä se alakerrassa on levällään.
Mut joo, joulukuussa aloitetaan liikuttaminen. Lokakuun puolessa välissä lupaan tuoda konkreettisia juttuja ilmoille, jotta ehditte mukaan, kenties jopa pukinkonttiin. Helppoa, helpotti, mitä seuraavaksi, ai nii, niitä avaimia.
Kommentit ei sallittu