Helmikuussa siirryin ”ammattilaiseksi” ja päätin panostaa maastotriathloniin tosissani. Jokainen minut tunteva ymmärtää pienen sarkasmin lausuhduksessa. Olkapäävammani lopettivat työurani helmikuussa, mutta ne eivät estä minua panostamasta kuntooni, päinvastoin. Tämä onkin viimeinen artikkeli, jossa selittelen vaivojani, koska 17.05.2018 tunsin oudon tunteen tai paremminkin en tuntenut mitään, nimittäin kipua. Sehän lupasi hyvää, sillä kilpailu olisi 27.05.2018. Jälkikolotukset olivat taattua laatua, mutta mitäpä niistä. Elossa ollaan ja kunto on vahva muuten.
Isäni, esikoispoikani ja hovikuvaajani kanssa matkustimme Gardajärvelle hyvissä ajoin ennen kilpailua. Lennot Lappeenrannan ja Bergamon välillä mahdollistivat viikon kisareissun. Tänä aikana tutustuttiin reitteihin, viimeisteltiin virettä ja lopuksi lomailtiin kilpailun jälkeen. Paahtavat helteet sopivatkin jälkimmäiseen, eivät niinkään kilpailuun.
Kisa-aamu alkoi herästyksellä oikean pohkeen krampatessa. En antanut sen enempiä häiritä, mutta se oli merkki jostain isommasta. Uinnin räpiköinnin ( 1,5km/n.33min) jälkeen paikka letkassa ei parantunut jengin himmaillessa alamäissä ja kontatessa ylämäissä. Paukkuja ei ollut myöskään varsinaiseen hyökkäämiseen. Minulla alkoi vatsa killittää ja suunta ”tavaralla” olikin ylöspäin. Huimaus ja palelu eivät varsinaisesti kulusta tehneet nopeampaa. Ainoastaan alamäissä painoin jarrua vähemmän ja muutaman kilpailijan kuittaisinkin. Oli varsiin selvää, että puhuttiin vain selviytymisestä, ei tuloksenteosta. Kaksi puoli tuntia ylös alas erittäin vaativalla radalla olivat kuitenkin oppia matkalla eteenpäin. 34 kilometriä kahteenpuoleen tuntiin oli raastavin kokemus ikinä. 1.20 polkujuoksu (11km) olikin enää muodollisuus. Reisi kramppasi ensimmäisenä, kun vauhtia kiristin. Loppukiri ja periksiantamattomuus olivat mistä itseni tunnistin. Olin viimeinen 26 ammattilaisesta. Yksi katkaisi käden jo lämmittelyssä perjantaina ja viisi ei tullut maaliin. Reitin vaativuudesta kertoo kilpailun jälkeinen ajo kämpille. Puoli tuntia ylämäkeen serpentiiniteitä ukkosmyrskyssä oli helpoin osio.
Nyt perataan ja puretaan kilpailu tarkemmin. Elokuussa ovat Krakova ja Rauha ohjelmassa, joten aikaa on. Uintitekniikka läjään sekä uusi pyörä vielä parempiin säätöihin ovat must do-listalla kärjessä.
Kommentit ei sallittu