Vanhoja blogitekstejä siirtäessä ja uusia harjoituksia suunnitellessa, ajatus tuntuu karkaavan. Isoäitini hoidossa siirryttiin tänään viimeiseen vaiheeseen, kivunhoitoon. Ensimmäistä kertaa elämässäni en saanut häneen enää kontaktia. Luovuin, luovutin ja nyt vain odotan. Puhuimme jo hautajaisista isäni kanssa, ei ole vain sitä ruumista vielä. Elämä jatkuu ja minä hyppään seuraavaksi pyörän selkään. Vien poikani jääkiekkoharjoituksiin ja käyn itse lenkillä. Opinnäytetyötäni pitäisi viedä illalla eteenpäin, tuotos jonka olisi halunnut mummolleni näyttää ja luetuttaa. Se jää nyt tekemättä. Olen siellä, olen täällä, halkeanko vai painunko kasaan? Herran haltuun rakas mummo, antamasi märkäpuku 90-luvun alusta on vielä tallessa. Eipä muuten muilla pojilla mummot vastaavia ostelleet, saati itse pitäneet.
Kommentit ei sallittu