Nyt se sitten alkoi, nimittäin astangajooga. ”Dynaaminen joogaharjoittelu jääkiekkoilijan lantion seudun kivun terapiamenetelmänä”. Minulla oli pieni aavistus mihin ryhdyin. Nyt on fiilis hiukan kaksijakoinen. Toisaalta tekisi mieli huutaa ja toitottaa uudesta rakkaudesta. Toisaalta en haluaisi kertoa kenellekkään mihin olen menossa. Sain maistaa jotain, joka on jossain valovuosien päässä.
Odotin valtavasti tuntia ja keskittyminen vei mukanaan. Tunnin lopuksi en edes muistanut olinko täyttänyt alkukaavakkeen. Kehoni on täysi lukkoja, joiden olemassa olosta en edes tiennyt mitään. Jos olisin täysin pystynyt rentoutumaan tuossa tilassa tuossa hetkessä, minulle olisi käynyt kuin entiselle ruumiille. Kaikki olisi valunut alle ja vähän päälle. Ensi kerralla täytyy miettiä, hommatako kuski kotimatkalle. Nyt jalat olivat aivan velliä, eikä olisi tehnyt mieli painaa kaasua, saati jarrua.
Kivusta oli jäljellä vain kuiskaus. 1-10 alkuun tilanne oli 4 luokkaa, lopuksi 1. Mitä minulle ja keholleni tapahtui? Siitä tahdon ottaa selvää ja heittäytyä ensi kerralla syvemmälle. Joogataan kivut romukoppaan ikiajoiksi.
Kommentit ei sallittu