Melkein valmista

Olen aina peilannut valmentamista kokemuksieni kautta. Sitä on kertynyt vuosien mittaan, mutta aina uuden äärellä sitä pysähtyy miettimään. Kuinka tämä tilanne hoidetaan? Millaisia työkaluja pakistani oikein löytyy. Olen pelannut aina positiivisuuden ja pystyvyyden kautta. En nähnyt vaihtoehtona negatiivisuutta. En ymmärtynyt, kun joku ei syttynytkään taistoon. Paha olo, lamautuneisuus tai peräti ahdistus tulivat kehiin. Olinkin yhtäkkiä, että mitä hittoa täällä tapahtuu. Mutta rauha löytyi, koulutukseni oli kartuttanut työkalujeni määrää. Tästä olen ylpeä. Tämän takia on hyvä opiskella. Pelkkä mutu ja oma kehä eivät riitä. Olen nähnyt ja kokenut oman kehittymiseni. Ilman koulutustakin pärjäisin, mutta olisin vain egoni vanki. Huomenna olen taas viisaampi. Siihen vaikuttaa se, että kirjaan asioita ylös. Puran tunteitani ja pyydän valmennettaviani tekemään samoin. Ihminen värittää asioita. Muistin varaan ei ole hyvä jättää tärkeitä seikkoja. Valmennukseni selkärangan olen itse kirjoittanut nikama nikamalta. Hallitsen niin positiiviset ja kuin negatiivisetkin tunteet. Seuraavana vuorossa on se vaikein. Kun mikään ei tunnu miltään, neutraalisuus. Siellä se ovella jo koputtaa, mutta avaan sille vasta huomenna. Ehkä näen unen joka avaa minulle uuden maailman sielun syövereihin.

smacap_Bright

Related Posts