Tykinkuulamaiset olkapäät

Isot pojat (lue paksut) kerran salilla juttelivat näistä. Siispä minäkin päätin hankkia sellaiset. Numeroiden valossa minulla on myös kirkas tavoite ennen kuin palaan nylkyksi jälleen. Yhteistulos voimannostossa tulee olla 400 kiloa. Sen saavutettuani voin alkaa palata vanhaan tuttuun formaattiin, ei ennen sitä. Jumalainen vartaloni saattaa siis kenties huikan hioutua atleettisempaan suuntaan. Painonnousu ei ole tavoitteena vaan painojen nostaminen.

Jos tämän hetkistä tilannetta mietin niin tekemistä lienee noin sadan kilon verran. Alkumittaukset toki tehdään 01.09.2021 ja paikkana legendaarinen urheilutalo Lappeenrannassa. Tavoitteeseen pääsy tarkoittaa noin 170 kilon maastavetoa, 130 kilon jalkakyykkyä ja sadan kilon penkkiä. Luulen että homma etenee sangen vauhdikkaasti ja ensi kesää ennen tämä tapahtuu. Jos olen jouluna valmis, tilanne on ollut luultua parempi. Lisäravinnepuolelle löytyi toimittaja. Palautuminen.com ja Z-Konzept– tuoteperhe valjastetaan käyttöön. Näitä samoja tuotteita tulee saamaan myös uimahallin kahvion hyllystä Visalle Oy:n toimesta.