Yhdeksäs kerta pohjan vie

Huippu-urheilun perusteita lukiessa olen tehnyt lukuisa läksyjä. Homma lähti liikkeelle hyvinvoinnilla. Se piti sisällään elämänhallintataidot, ravinnon, unen, levon, kehonhuollon ja palautumisen. Psyykkinen valmennus jatkoi tätä mielenkiintoista koulutusta. Sen jälkeen keskityttiin tavoitteelliseen harjoitteluun, jossa luotiin suunnitelmia ja pidettiin harjoituspäiväkirjaa. Mukana oli tietenkin testaustoiminta. Viimeisimpinä oli lajianalyysin vuoro. Sen halusin pyhittää wattbikelle eli willarille, kuten isäni sen nimesi. Aionkin jatkossa käyttää tuota sangen osuvaa nimitystä.

Jakso oli lyhyt ja tiivis kuukauden pätkä. Tarkoituksena oli kahdesti viikossa ajaa neljän kilometrin aika-ajo. Valmennettavani ajoi taas puolestaan kerran viikossa. Ajatuksena oli toki parantaa aikaa, mutta ennen kaikkea optimoida omaa ajoa. Hakea jotain uutta asennon ja muiden säätöjen kanssa. Kadenssissa mentiin hiukan metsään omasta mielestäni näin jälkikäteen. Lähes jokainen ajo ja kadenssi oli meillä 105-110 luokkaa keskiarvoltaan. Se tuntui sinänsä helpolta ja kerran ajoin vielä kovemmallakin. Ajat olivat meidän mielestämme itsellemme hyviä. Silti mielessä kaihersi ja kaikissa keskusteluissa meidän kovia tempoja ihmeteltiin. Lappeenrannan Froomet eivät tästä huolestuneet. Ajattelin kuitenkin kokeilla yhtä 95 kadenssilla, vastusta lisää ja katsotaan mitä kello tykkää. Satulaa olin myös sentillä tiputtanut jo edeltävään ajoon. Nämä kaksi asiaa yhdessä tuntuivat toimivan. Rauhallinen loppua kohti hivenen kiihtyvä ajo toi minut kahden sekunnin päähän ennätyksestä kuin huomaamatta.

Polkeminen eli pyörittäminen on ollut balanssissa. Rutiinia puuttuu, mutta mittarit ovat vihreällä. Aina voi lisätä kampikierrokseen tehoja ja tuottaa niitä varsinkin tasaisemmin. Suositan muillekin talvea tekniikan hiomiseksi. Kestävät ne pitkät lenkit maltillisempina, kun on tähtäin kohdillaan. Willari mahdollistaa erittäin monipuolisen harjoittelun. Aion jatkaa vielä muutaman kuukauden sillä ennen lopullista siirtymistä ulos maastopyörän selkään. Oma olkapäävaivakin sallii rauhallisen sisäpyöräilyn.

Valmentajat, olkaa rohkeita, leikitelkää, hakekaa oma linja ja opettakaa urheilijoitanne tuntemaan itsensä. Ei ole oikeaa tai väärää, toiset asiat vain sopivat toisille paremmin. Kuka uskaltaa levätä on loppupeleissä vahvoilla. Ahkeria harjoittelumyyriä on tämäkin Suomenmaa täysi.