Työt eivät tekemällä lopu

Kuntouksen ensimetrit ovat otettu. Hakeuduin Huhtiniemeen monen tekijän summana. Olen jotenkin aina tykännyt Huhtarin ympäristöstä ja siitä millaisia tunteita se minussa herättää. Kuntoutus on puuduttavaa touhua ja halusin tällä kertaa jotain uutta. Nytkin minun tulisi vain malttaa ja rakentaa pohjat kunnolla. Hetkittäin se unohtuu ja illalla nautitaan lääkecocktail, jotta uni jotenkin edes tulisi. Aamulla ei sitten järki kuljekaan. Pää on jäässä, mutta oikeasti haudon olkapäätä jäillä muutaman kerran päivässä. Lisäksi lämmittävää geeliä olen alkanut myös käyttää vastapainona kylmähoidolle.

Syksyn koittaessa opintoja pitäisi viedä eteenpäin. Ajatuksen ollessa hämärä ja utuinen olen joutunut niitä siirtämään. Joitain viestejä olen kirjoitellut, mutta keskittyminen pidemmäksi aikaa ei tahdo onnistua. Blogianiakaan en ole koskaan näin harvoin päivittänyt.

Vientiähän riittää ja nyt olen jo sanonut mielessäni muutaman ei-sanankin. Parissa viikossa on tarkoitus löydä askelkuviot vähintäänkin vuoden lopulle. Paljonhan sanelee kuntoutus ja sen eteneminen. Ensiaskeleet olivat nopeita, mutta torstaina realiteetit tulivat hyvin esiin. Heidin ohjeistuksella taotaan pienimmätkin yksityiskohdat paikoilleen. Olkapäätä ja sen lihaksistoa on taas opetettava toimimaan uudelleen. Yksi asia on kuitenkin varmaa, minä nousen tästäkin suosta.