Maakuntaviesti

Aivan huikeata kesän jälkeen palata kilpailemaan. Pukea seurapaita päälle ja laittaa numerolappu rintaan. Tuloksesta ei kannata puhua, mies oli vain huono. Olisi helppo mennä taas vammojen taakse piiloon. Sitähän minä olen tässä eniten harrastanutkin. Toki antaahan sitä hirveästi tasoitusta kun parinkymmenen vuoden tauon pitää ja sitten lähtee yksikätisenä hiihtämään.
Hauskuus, sitä ei onneksi vie mikään pois. Tuttujen tapaaminen ja jutustelu urheilutapahtumissa on parasta mitä tiedän. Sain valtavasti voimaa kesää kohti tämänpäiväisestä rämpimisestäkin. Liikunta vain tuottaa iloa niin paljon. Joku ehkä ihmettelee touhujani, kulissithan ja elkeet ovat maailmanluokkaa. Tänäänkin kauniit naiset kirkuivat ladunvarressa, todennäköisesti kauhusta mutta kumminkin. Ikosen Lassin valitsemat hiihtovälineet eivät tätä päivää pelastaneet. Mutta onhan se kiva kun porkat on kunnossa. Tietää että miehestä se on vain kiinni. Siihen minä tulen myös vaikuttamaan. Nyt annetaan olkapäälle aikaa toipua ja tehdään muita asioita. Jalka tulee valmiiksi omaa tahtiaan, mutta sitä on nyt kiusattava. Koneen pitää kiertää paremmin jatkossa. Kaikkea ei voi jättää kesään. Toiveikkuus on päivän sana, uskon huomiseen ja teen siitä tänään paremman.