Hertti leijaa

Kello nollaneljä isä saa potkun kylkeensä, ei pitäisi yllättää. Rakas kuopuksenihan se siinä vain siirsi päänsä jalkopäähäni. Nyt kuitenkin havahdun ja suorastaan herään. Loikoilen kuitenkin seitsemään jolloin kello ”herättää”. Mietin aamulla, että mikä se niin valvotti. Olen taas antanut itseni ajautua tilaan jossa on liikaa muuttuvia tekijöitä. On ne pakolliset työt ja sitten ne paljon mielenkiintoisemmat vapaaehtoiset harrasteet. Voi kunpa ne saisin yhdistettyä, sopivaa mallia olen kyllä etsinyt. Ehkäpä olen lähempänä sitä kuin tajuankaan. Niitä yhtymäkohtia tuntuu kuitenkin olevan ja erilaisia sattumia tapahtuu. Mikään ei synny itsestään tai vahingossa, näin uskon. Tänään ja huomenna annan kameran laulaa ja filmin palaa. Saa nähdä mikä on lopputulema ja millaisen sulan siitä hattuuni saan.